Näytetään tekstit, joissa on tunniste ravitsemussuositukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ravitsemussuositukset. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. syyskuuta 2021


 

Moi! Tässä on maailman hienoin aamupalakuva. Voin sanoa näin, koska en itse tehnyt tätä 😄. Minä paistoin kananmunat ja tyttöystävä asetteli kaikki muut jutut.

Minulle tällaisesta terveellisestä ruoasta tulee hyvä mieli. Se on jännä juttu miten terveellistä pidetään usein vastenmielisenä. "Pitäisi syödä kasviksia, mutta ei tule syötyä". Tällöin ehkä ajatellaan vain sitä hetkellistä nautintoa. Terveellisen ruoan vaikutukset näkyvät pitkällä ajanjaksolla. Eivät heti. Mutta jos itsestään välittää, niin miksi haluaisi antaa keholleen vain roskaa syötäväksi?

Olen huomannut, että lapsille terveellinen on täysin abstrakti käsite. Se ei merkitse heille mitään. Tai se merkitsee heille ehkä vain pahan makuista ruokaa. Epäterveellinen on hyvää. Tämä ajatus saattaa olla vielä aikuisenakin. 

Mutta ei terveellisen ole pakko olla pahaa. Kannattaa kokeilla eri juttuja ja miettiä miten siitä saisi itselleen maistuvampaa ja hauskempaa. Voisiko salaatissa käyttää mausteita ja kastiketta? Tai voisiko kasvikset paistaa pannulla? Jos ei jaksa pilkkoa, niin voisiko ostaa valmiiksi pilkottuja kasviksia? Entä voisiko laskea pisteitä siitä miten paljon syö terveellistä päivän aikana?

Minä olen myös huomannut, että makuaisti muuttuu. Kun totuttelee syömään terveellisiä juttuja, niin jossain vaiheessa ne eivät maistu enää niin pahalta kuin alussa. Niistä saattaa alkaa jopa tykkäämään. Erityisesti jossain vaiheessa huomaa, että on paljon parempi olo kun ei syö vain pelkkiä herkkuja.

lauantai 21. elokuuta 2021

Ruokahaaste: viikko pelkkiä soseita ja smoothieita

Kokeilin syöntihaastetta, jossa elin viikon ajan ilman kiinteää ruokaa. Söin pelkästään kasvissosekeittoja, smoothieita ja kaikkea sellaista mitä ei tarvitse pureskella. En syönyt ollenkaan lihaa enkä myöskään viljoja. Katso videosta miten kävi!

tiistai 10. marraskuuta 2020

9 annosta viljaa päivässä?

 

Ravitsemussuosituksissa sanotaan, että naisten pitäisi syödä 6 vilja-annosta päivässä ja miesten 9. Tuo kuulostaa isolta määrältä jos ajattelee, että pitäisi syödä noin monta palaa leipää. Mikään pakko ei kuitenkaan ole pelkästään leivällä tuota määrää täyttää. Jos syöt 2 dl kaurahiutaleita (kuvan iso lautasellinen), niin se täyttää jo 4 vilja-annosta. Myös täysjyväpasta ja -riisi lasketaan. Ja tuota annosmäärää suositellaan kuidun takia. Joten jos tiedät, että sinulla tulee reilusti kuitua muista lähteistä, niin ei ole mikään pakko sitten väkisin viljoja syödä jos ne eivät mahalle sovi. Näin minä ainakin olen asian järkeillyt. 

Kaurapuuron seassa on marjakeiton lisäksi ruokalusikallinen öljyä. Aterialla myös proteiinijuoma. Tämä on itselläni tyypillinen aamupala.

tiistai 28. tammikuuta 2020

Ikääntyvän ruokavalio 2020

20.1.2020 pidin luennon ikääntyvän ruokavaliosta Vuorelan Kunnolla. Paikalla oli mukavasti porukkaa ja heti ottivat luennon tosi hyvin vastaan. Ryhmä tykkäsi ja kiitteli esityksestä vaikka heillä oli jo aika paljon entuudestaan tietoa näistä asioista. Puhun luennollani alueista, joilla ihmiset elävät selkeästi muuta maailmaa pidempään ja mitä yhteistä heidän elintavoissaan on. Käsittelen mediassa ja somessa olevia ruokavaliokeskusteluita ja sitä miksi on niin paljon erilaisia näkemyksiä siitä miten meidän pitäisi syödä. Kaikilla sanomillani asioilla on tieteellinen pohja.


Jos haluat minut puhumaan näistä asioista yritykselle, seuralle tai muulle ryhmälle, niin ota yhteyttä: holopainen.reino@gmail.com tai 045-8637721.

torstai 11. huhtikuuta 2019

Tappaako liha?


Juuri julkaistu Itä-Suomen yliopiston tutkimus vahvistaa aiempaa näyttöä siitä, että eläinkunnan tuotteisiin ja erityisesti lihaan painottuva ruokavalio ei ole terveydelle hyväksi. Tässä tutkimuksessa seurattiin 2600 itäsuomalaisen miehen ruokailutottumuksia 20 vuoden ajan. Yli 200g punaista lihaa päivässä käyttävillä oli 23% suurempi riski kuolla seuranta-aikana kuin sellaisilla, jotka söivät lihaa alle 100g päivässä.

Lihassa on varmasti myös joitakin terveydelle hyödyllisiä asioita kuten proteiinin lisäksi rauta, sinkki ja B12-vitamiini, mutta ravitsemussuositusten mukaan sitä ei kuitenkaan saa syödä kuin puoli kiloa viikossa. Se on esim. yksi 400g jauheliha ja 100g kinkkuleikkelepaketti

Mikä lihassa sitten tappaa? Sitä ei varmaksi tiedetä. Tässä on ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaisen tekemä lista mahdollisista haitallisista asioista lihassa.


Tässä kuvassa on paljon sellaisia termejä, joista maallikko ei varmasti ymmärrä mitään. Pointtini onkin näyttää miten monimutkainen asia ihmisen ruoansulatus on ja miksi sitä on niin haasteellista tutkia.

On tietty koulukunta, joka kannattaa runsasta lihansyöntiä. Usein runsaaseen lihansyöntiin liittyy se, että hiilareiden käyttöä rajoitetaan. Eräs tunnettu voimavalmentaja nimeltään Charles Poliquin suositteli aikoinaan syömään lihaa joka päivä ja isoja määriä. Hän puhui, että geeneillä on vaikutusta siihen minkälainen ruokavalio ihmiselle sopii. Pohjoisessa elävät ihmiset tarvitsevat hänen mukaansa enemmän lihaa kun tropiikissa elävät. Hän kehotti panostamaan lihan laatuun ja käyttämään riistaa aina kun mahdollista. Siitä hän oli sama mieltä, että lihan syöminen ei ole hyväksi ympäristölle. Hän sanoi, että jos kaikki ihmiset maapallolla söisivät kuten hän, niin huomenna ei olisi maapalloa. Charles kuoli 57-vuotiaana. En tiedä onko runsas lihansyönti vaikuttanut tähän aikaiseen kuolemaan vai jokin muu asia. Charles muuten sanoi eräässä haastattelussa, että Suomi on paras paikka pitää luentoja, koska täällä ihmiset kuuntelevat ja ovat kriittisiä. Luennoiminen on yksi minunkin lempipuuhistani tällä alalla. Jos haluat minut mukaan johonkin tilaisuuteen, niin laita viestiä.

Tieteellisten tutkimusten perusteella on helppo sanoa, että parasta olisi olla kokonaan kasvissyöjä, mutta käytännön elämässä nähdään, että kaikille se ei sovi. On paljon ihmisiä, jotka voivat hyvin vegaanina, mutta on myös paljon ihmisiä, jotka ovat kokeilleet sitä ja palanneet takaisin sekasyöjäksi. Jotkut ehkä syövät lihaa vain maun takia, mutta eivät kaikki. Jotkut ihmiset voivat paremmin noudattamalla proteiini- ja rasvapainotteista ruokavalioita kuin hiilaripainotteista, jota kasvissyönti on. Vaikea sanoa elävätkö nämä ihmiset sitten vähemmän aikaa. Kasvissyönti on varmastikin hyvä asia maapalloa ajatellen, mutta omaa terveyttä ajatellen asia voi olla yksilöllinen. Lihassa ja eläinproteiinissa saattaa olla jokin näkökulma mitä ei tutkimuksissa olla kunnolla vielä nähty.

Usein lihaa syövät ihmiset treenaavat kuntosalilla ja/tai tekevät fyysistä työtä, jolloin he tarvitsevat enemmän proteiinia ja energiaa kuin pelkästään joogaa harrastavat. Tutkimusten mukaan miehet syövät enemmän lihaa kuin naiset. Tämä voi olla vain opittu tapa ja johtua osittain siitä, että on maskuliinista syödä pihviä ja makkaraa, mutta onhan miehillä yleensä myös enemmän lihasmassaa, jonka ylläpitäminen vaatii proteiinia. Vegaanit sanovat, että kasvisruoastakin saa proteiinia, mutta ei se ole ihan niin helppoa. Papuja saa syödä aika ison määrän, että se vastaisi 200g pihviä.

Oma kokemukseni eläinproteiinista on, että kroppani kaipaa sitä etenkin kuntosalilla käydessä. Kun olin kuukauden käymättä salilla umpilisäkkeen leikkauksen takia, niin silloin pärjäsin hyvin kevyemmällä sapuskalla. En murehtinut proteiinista. Sitten kun aloin taas treenaamaan kovaa, niin silmissä alkoi näkymään metrin kokoisia mehukkaita pihvejä. Selkeästi kroppani alkoi kaipaamaan lihaa ja kanaa. Ehkä proteiinin takia. Voi olla joku muukin syy. Olen kokeillut olla vegaani, mutta se ei tuntunut omalla kohdallani hyvältä vaikka kovasti yritin uskoa siihen. Sekasyönnillä olotilani on kaikkein paras ja treeni kulkee. Sekaruokavalio ei tarkoita sitä, ettei syötäisi kasviksia vaan kyllä niitä voi olla reilusti eläintuotteiden rinnalla.

Eliniän lyheneminen koskee tutkimuksissa siis punaista lihaa. Kana ja etenkään kala eivät näytä olevan samalla tavalla haitallisia. Järkevintä lienee siis kierrättää eri proteiinin lähteitä. Ei varmasti ole haitallista kenellekään jos osa aterioista on kasvisruokaa, mutta ei eläinproteiineista tarvitse kokonaan luopua jos kroppa tuntuu niitä kaipaavan. Onhan silläkin myös merkitystä mitä sen lihan lisäksi syö. Jos lautasella on 200g pihvi ja loput lautasesta täytetään kasviksilla, niin ei varmasti mene ihan pieleen asiat. 


tiistai 12. kesäkuuta 2018

Jodin puutos tekee tyhmäksi ja lihavaksi

Moni yhdistää joditablettien käytön siihen jos ihminen altistuu radioaktiiviselle säteilylle, mutta jodilla on  myös tärkeä merkitys kilpirauhashormonien tuotannolle ja sitä tulee saada ruokavaliosta ilman tällaista säteilyvaaraakin. Kilpirauhashormonit ovat tärkeitä ihmisen normaalille kasvulle ja aineenvaihdunnan toiminnalle. Mikäli jodia tulee ruokavaliosta hyvin vähän, nämä hormonit eivät toimi normaalilla tavalla. Tästä aiheutuu monia fyysisiä ja henkisiä oireita, joista käytetään ryhmänimeä IDD (Iodine deficiency disorders). Puutoksen vaikutukset ja vakavuus riippuvat pitkälti siitä missä elämänvaiheessa puutos ilmenee. Kasvuiässä sen puutos aiheuttaa kehitysvammaisuutta, joten lasten on erittäin tärkeää saada sitä riittävästi. Tunnetuin kaikissa ikäluokissa ilmenevä puutosoire lienee struuma, jossa kilpirauhasen koko suurentuu. Se ei ole pelkästään kosmeettinen haitta vaan se aiheuttaa ongelmia ympäröivien kudosten toiminnalle, hengitykselle ja nielemiselle. Jodin puutos voi pitkään jatkuessaan johtaa aivovaurioon ja lievempinä oireina puutos aiheuttaa painon nousua, keskittymiskyvyn ja työtehon heikentymistä. Ennen kuin kilpirauhasen vajaatoimintaa hoidetaan lääkkeillä, pitää tarkastella tuleeko ruokavaliosta riittävästi jodia.

Joissakin kasveissa ja tupakansavussa on goitrogeeneiksi kutsuttuja yhdisteitä, jotka pahentavat jodin puutoksesta johtuvia oireita. Goitrogeenit kilpailevat jodin kanssa kilpirauhassolujen jodipumpun kuljetuspaikoista ja siten häiritsevät jodin pääsyä kilpirauhassoluihin. Näistä aineista ei kuitenkaan ole haittaa muuta kuin silloin jos jodia tulee ruokavaliosta liian vähän.

Jodin suositeltu päiväsaanti on 150 µg ja vaikka sitä lisätään suolaan, niin sen saanti saattaa jäädä hyvin vähäiseksi jos sitä ei tule mistään muualta. Suolaa kun ei kovin paljoa päivän aikana saa käyttää. THL:n tilastojen mukaan suomalaisten jodin saanti on keskimäärin alle suosituksen. Ongelma oli vielä pahempi silloin kun suolaan ei lisätty jodia. Se on auttanut tilannetta, mutta silti edelleenkin puutoksia esiintyy Suomessa ja monessa muussakin maassa. Etenkin kehitysmaissa. Tutkimuksia tästä aiheesta löytyy paljon.

Mistä sitä jodia sitten saa? Suolan lisäksi jodia on hieman maidossa, mutta kaikkein paras lähde sille on erilaiset merilevät. Tällaisten levien käyttäminen on varsinkin vanhoille ihmisille todella eksoottista ja outoa, mutta niitä saa nykyään kaikista isoista marketeista ja luontaistuotekaupoista. Japanissa ihmisten jodin saanti on hyvin korkealla tasolla, koska siellä syödään paljon merilevää. Jos tällaisia leviä ei halua käyttää, niin myöskin lisäravinteena voi jodia ottaa. Monista hyvistä monivitamiinivalmisteista sitä löytyy. Kaikissa sitä ei ole, joten tuotteen sisältö kannattaa aina tarkistaa. Jodia voi toki saada liikaakin jos vaikka merilevää vetää lusikkakaupalla, joten kannattaa pysytellä suositellussa määrässä.

Merilevää löytyy jauheena tai rouhemuodossa monesta eri kaupasta.

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Aivot & ravinto

13.2.2018 Pidin Kaavilla hengitysyhdistyksen tilaamana luennon, jonka pääteemana oli aivojen toimintaan vaikuttava ruokavalio ja liikunta. Yleisössä oli 36 senioria, jotka kyselivät ja kommentoivat aktiivisesti. Olen iloinen siitä, että pääsin jakamaan tällaista tietoa ja että yhdistyskin oli tilaisuuteen tyytyväinen!




 

Ydinaiheita luennolta:

1. Uusien taitojen ja asioiden opetteleminen pitää aivot virkeänä. Liikunta on tärkeää, mutta jos vanhalla iällä ei enää kunto riitä uusien fyysisten taitojen opetteluun, niin kirjojen lukeminenkin toimii.

2. Uni on erittäin tärkeää aivojen toiminnalle, sillä nukkuessa aivot poistavat niihin kertyneitä jäteaineita ja jäsentelevät päivän tapahtumia. On nähty, että Alzheimerin taudin riski nousee jos nukkuu liian vähän.

3. Ravinnossa on tärkeää kiinnittää huomiota laatuun ja ettei mistään ravintoaineista tule puutoksia. Vaikka rasvan käyttöä kehotetaan rajoittamaan, niin aivoille se on tärkeää. Etenkin pehmeä sellainen ja sitä monien ruokavaliossa on harmillisen vähän. Sokeria taas saattaa olla paljon. Vaikka sokeri toimiikin energiana aivoille, niin liikasaanti helposti myös haittaa aivojen toimintaa.


Jos haluat minut luennoimaan johonkin tilaisuuteen, niin laita sähköpostia: holopainen.reino@gmail.com tai soita 045-8637721.

Lisätietoa löytyy myös osoitteesta kuntofix.fi


tiistai 29. lokakuuta 2013

Lihaa ja leipää

Vähän aikaa sitten oli A-talk ohjelmassa väittely viljoista Mikael Fogelmholmin ja Taija Sompin välillä. Fogelholmin mukaan täysjyvävilja on superruokaa ja Taijan mukaan terveydelle haitallista. Kumpaako sitten uskoa? Sanoisin, että viljaa voi syödä jos suolisto sen kestää. Vegetaristille ja vegaanille viljat saattavat olla keskeistä ravintoa, mutta on monia ihmisiä, joilla vilja aiheuttaa vatsavaivoja. Syy siihen miksi täysjyväviljojen käyttöä suositellaan perustuu väestötason tutkimuksiin, joiden mukaan runsaasti viljatuotteita käyttävät kansat ovat terveempiä kuin sellaiset, jotka eivät niitä käytä. käyttävät niitä vain vähän. Kuitenkaan järkevästi toteutettua viljatonta ruokavaliota ei ole verrattu viljalliseen. Viljoista saadaan kuitua, mutta sitä saa myös monista kasviksista. Isoin ongelma viljoissa ehkä on se, että niitä käytetään valtavia määriä. Leipä saattaa joillakin ihmisillä olla melkeinpä pääruoka

Lue vaalean leivän vaaroista

Mitä sitten tulee lihan käyttöön, niin lihassa on paljon tärkeitä asioita kuten proteiinia, B-vitamiineja, kreatiinia, karnosiinia, karnitiinia, CLA:ta ja monia muita. Ongelma on se, että lihaa käytetään kilokaupalla viikon aikana ja usein sen myötä kasvikunnan tuotteet jäävät vähemmälle. Lihan käytössä tulee kiinnittää huomiota laatuun. Etenkin prosessoiduilla makkaroilla yms. on haivattu paljonkin haittavaikutuksia. Taija Sompin mukaan lihansyöjien ongelma ei ole kasvisten vähyys, mutta kyllä sitä usein näkee. Ateria saattaa olla puoli kiloa hornetteja eikä muuta. Jos lihaa vähentää, niin on looginen vaihtoehto lisätä kasviksia ellei sitten ala mässäilemään juuri sillä leivällä. Liha ei ole ihmiselle välttämätöntä ja eettisistä syistä siitä voi aivan hyvin luopua. Kasvisruokavalio on nykypäivänä mahdollista toteuttaa hyvin monipuolisesti.

Suomessa lihantuotanto on hyvällä mallilla verrattuna muuhun Eurooppaan tai Amerikan tehotuotantoon, jossa sikojen häkit ovat niin ahtaita, etteivät siat mahdu edes kääntymään. Ne myös pumpataan täyteen kasvuhormonia ja antibiootteja. Suomessa antibioottien käyttö on vähäisempää.


Tämän vähän uudemman uutisen mukaan Suomessa ei broilerin lihaan käytetä antibiootteja ollenkaan sillä annamme untuvikoille Broilact nimistä probioottia, joka ehkäisee sairaudet. Näistä "suojabakteereista" tehtyä liuosta sumutetaan suomalaisilla broileritiloilla vastasyntyneiden untuvikkojen päälle ja sen vuoksi niille kehittyy jo pienestä pitäen terve suolistomikrobisto, joka kilpailee haitallisten bakteerien kanssa ja estää infektioiden syntymistä. Orion Pharman sivuilla ei sanota mitä muuta tuo valmiste sisältää, mutta jokatapauksessa pitäisin tuota parempana vaihtoehtona kuin antibiootteja.

Suositusten mukaan puoli kiloa punaista lihaa viikossa on riittävä määrä. Jollekin tämä saattaa kuulostaa todella vähältä, mutta sen lisäksi saa toki käyttää kanaa ja kalaa. Eikä ole pahitteeksi ottaa mukaan joitakin kasvisruokapäiviä. Leipää päivittäin riittää 2-4 palaa ja kannattaa vaihdella eri viljojen välillä. Jos leipämäärä lähentelee kymmentä palaa päivässä, niin se on aivan liikaa. Kannattaa muistaa monipuolisuus. Hedelmissä on sokeria, mutta kyllä niitäkin voi kohtuudella syödä. Etsi itsellesi toimivat ja maistuvat jutut!

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Olet mitä syöt!

Ravitsemussuosituksia puolustavia ihmisiä kuten Mikael Fogelholmia ja Matti Uusitupaa haukutaan somessa ihmisen myrkyttäjiksi. On mielenkiintoista avata intialaista tai kiinalaistakaan lääketiedettä käsitteleviä kirjoja, mutta ei näissä ravitsemussuosituksissakaan varsinaisesti ole mitään mitä vastustaisin. Ihmiset uskovat luulopuheisiin ja uskomuksiin eivätkä vaivaudu itse edes lukemaan mitä niissä suosituksissa oikeasti sanotaan tai minkälaisten tutkimuksien pohjalta ne on tehty. Yksilöllisiä eroja ihmisten kehojen toiminnassa on paljonkin, mutta suositukset täytyy tehdä väestötasolla ja miettiä sellaisia asioita mitä voi suurimmalle osalle ihmisistä suositella. Yksilötasolla jokainen voi suosituksia soveltaa itselleen sopiviksi. Ne voi lukea netistä halutessaan. Harva näitä oikeasti kovin tarkkaan noudattaa. Jos ihmiset söisivät edes ravitsemussuositusten mukaan, olisimme kansana paljon terveempiä, mutta toki niissä varmasti kehitettävää on. Puoli kiloa kasviksia päivässä on hyvä suositus, mutta niiden monipuolisesta käytöstä voitaisiin enemmän puhua. Mausteiden käyttöäkään ei suosituksissa erikseen mainita.

Toisinajattelijat kuten Antti Heikkilä tyrmäävät tiukasti suositukset. Heikkilän mukaan niiden arvo on nolla. Heikkilällä on paljon tietoa päässään ja varmasti kaikille hyödyllisiä ravintoneuvoja, mutta mielestäni hän ja monet muut toisinajattelijat sortuvat liian radikaaleihin päätelmiin. Toisaalta suositusten ja professorien tarkoituksellinen provosointi saattaa olla hyväkin asia jos se saa ihmisiä ottamaan asioista itse selvää. Kun lukee näiden toisinajattelijoiden kirjoja, niin kannattaa aina lukea myös lähdeviitteet. Jos mitään lähteitä ei ole merkattu, niin silloin kannattaa olla skeptinen.

Erilaisia näkemyksiä löytyy eikä se ole paha asia. Kaiken mediakeskustelun seasta on kuitenkin joskus vaikeaa löytää se tieto mikä on oikeasti totta. Minä olen perehtynyt ainakin neljäänkymmeneen erilaiseen dieettiin, länsimaiseen, intialaiseen ja kiinalaiseen lääketieteeseen. Näistä kaikista dieeteistä löytyy tiettyjä yhtäläisyyksiä, joista voi muodostaa yleiskäsityksen siitä minkälainen ruokavalion tulisi olla. Minulla on teille oikea oppi siitä mitä tulee syödä ja mikä kaikesta mediassa pyörivästä tiedosta ja tuhansia vuosia kansanperinteessä olleista jutuista on totta!

Oletko valmis kuulemaan mikä se totuus on? Paljastan teille syvimmän salaisuuden kaikkien eri oppien rivien välistä esiin kaivettuna. Pystyn tiivistämään tämän opin yhteen kaiken kattavaan lauseeseen ja tämä on varmasti sellainen asia, josta kaikki asiantuntijat voivat olla yhtä mieltä.

Se tulee tässä:

OLET MITÄ SYÖT!

Kun syöt banaanin, se muuttuu osaksi elimistöäsi. Kaikki mitä syöt muuttuu sinuksi! Haluatko siis syödä roskaa? Elimistö muuttaa ravinnosta saadut kalorit myös liike-energiaksi. Ilman ravintoa keho ei toimi ja sen toimintaan voit vaikuttaa sillä mitä syöt. Erilaisten vitamiinien ja kivennäisaineiden puutokset voivat aiheuttaa vaikka minkälaisia outoja sairauksia. Näitä puutoksia tulee jos syöt vain ns. tyhjiä kaloreita eli ruokaa missä on paljon energiaa, mutta vähän ravinteita. Pelkästään monivitamiinipillerin ottaminen ei tilannetta korjaa, koska tarvitset myös entsyymejä, bakteereja ja kuituja ravinnosta. Lisäravinteilla voi täydentää, mutta kannattaa syödä puhdasta ja laadukasta ruokaa.

Mieti mitä tapahtuisi jos gorillan laittaisi viikon ajaksi syömään vain pitsaa ja kokista? Ensimmäisenä tulee mieleen, että eihän se ole luonnollista, ei se sovi sille tai miksi se ylipäätään söisi sellaista? Miksi me sitten syömme?

Pitsa ja kokis maistuu kyllä hyvältä, mutta elänkö tätä syömällä pitkään?


torstai 16. helmikuuta 2012

Liika suolan saanti lisää sydäntautien riskiä, mutta niin myös liian vähäinen saanti

Suola on ihmiselle välttämätön aine, mutta sen tarve ei ole kovin suuri. Suola onkin siinä mielessä haitallisempi aine kuin sokeri, että sitä tulee hyvin helposti nautittua liikaa päivän aikana varsinkin jos sitä tykkää lisäillä ruokiin. Makuaisti tottuu suolaan ja joudut lisäämään sitä koko ajan enemmän ja enemmän, jotta saat samanlaisen suolaisen maun kuin alussa. Sen takia sen käytössä kannattaa olla tarkkana.

Tässä suolan päivittäinen käyttömäärä. Ei ole paljon.

Ravitsemussuositusten mukaan suolan saanti pitäisi rajoittaa vajaaseen teelusikalliseen ( 3-5 g) vuorokaudessa. Verenpainepotilaiden etenkin kannattaa sen käyttöä rajoittaa, mutta älä poista sitä kokonaan, sillä myös hyvin minimaalinen suolan saanti voi lisätä sydäntautien riskiä. Jos syöt paljon leipää ja eineksiä, niin saat suolaa niistäkin, mutta jos valmistat kaikki ruoat itse, niin silloin sitä pitää muistaa ruokaan lisätäkin, koska sitä voi tulla myös liian vähän. Kannattaa pitää mielessä myös, että mitä enemmän liikut ja hikoilet, niin sitä enemmän tarvitset nestettä ja suolaa. Kovassa liikuntasuorituksessa suolan tarve on suurempi kuten myös kesähelteillä. Hiki on suolaista ja veden juonti kuljettaa myös mukanaan pois suoloja. Liian vähäinen suolan ja mineraalien saanti voi aiheuttaa kramppeja liikkuessa. Urheilija voikin siis syödä suolaa huoletta tuplastikin suosituksen mukaisen määrän. Jos taas liikut hyvin vähän, niin silloin et suolaa paljoa tarvitse.

Suomalaisen ruokavalion suolasta suurin osa (60%) kertyy elintarvikkeisiin lisätystä suolasta. Suurin yksittäinen piilosuolainen elintarvike on leipä. Valmiit mikroruoat, kinkkuleikkeleet ja mausteseokset sisältävät usein piilosuolaa eli jos valmistat sapuskat itse, niin tiedät paremmin minkä verran suolaa ruokavaliossasi on. Grillausmausteiden ja pippurisekoitusten suhteen kannattaa olla tarkkana, sillä jotkut sisältävät suolaa ja jotkut eivät. Asia kannattaa tarkastaa aina pakkauksesta.

Liika suola lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä, aivohalvauksen riskiä, verenpainetta, ylipainoa ja aiheuttaa turvotusta keräämällä nestettä elimistöön. On kuitenkin tutkimuksia joiden mukaan suolan liika vähentäminen ruokavaliosta voi aiheuttaa samoja haittavaikutuksia kuin sen liikasaanti.

Ruokasuolat sisältävät tärkeitä kivennäisaineita ja mineraaleja kuten jodia. Suolaa ei siis pidä kokonaan jättää pois vaikka sen tarve onkin pieni. Mikä sitten on turvallinen käyttömäärä? Jos valmistat päivän ruoat itse, niin voit hyvin sen teelusikallisen päivän aikana suolaa ruokaan lisätä. Jos syöt useamman palan leipää, niin sitten lisää vaikka puoli teelusikallista.

Teollinen ruokasuola ei ehkä ole kaikkein paras vaihtoehto, sillä siitä puuttuu monia alkuaineita, joita vähemmän käsitellyssä suolassa on. Kristallisuola ja merisuola ovat sen suhteen parempia vaihtoehtoja. Miinuspuoli näissä on, että näihin suoloihin ei ole lisätty jodia, mutta mielestäni suola ei muutenkaan ole hyvä jodin lähde, koska sen käyttömäärä pitää olla niin pieni. Jodia saat paremmin muista lähteistä kuten merilevistä. Monissa monivitamiinitableteissakin sitä on mukana. Kaikissa ei ole joten tsekkaa sisältö.

Lähteet: