Näytetään tekstit, joissa on tunniste superfoodit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste superfoodit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. marraskuuta 2014

Kaakaon tuotannon pimeä puoli

Afrikassa köyhät työläiset keräävät kaakaopapuja käsipelillä kuuman auringon alla ja palkka saattaa olla vain 2 euroa päivässä tai jopa vähemmän. Valtaosa viljelmistä on pieniä perhetiloja ja vaikka asiaa yritetään jollain tavalla valvoa, niin vielä nykypäivänäki viljelmillä käytetään myös lapsityövoimaa. Lapset aloittavat yleensä 12 - 16 vuoden välillä työt, mutta reportterit ovat nähneet viisivuotiaitakin. Työläiset kantavat metsästä isoja koreja kaakaota päänsä päällä ja pienet lapsetkin iskevät macheteveitsellä hedelmiä puista alas. Lapset saattavat jäädä työskentelemään koko iäkseen kaakaofarmille. Jotkut viljelijät eivät ole koskaan nähneet tai maistaneet suklaalevyä, joka kerätyistä kaakaopavuista valmistuu, koska varsinainen jalostus ja prosessointi tehdään ulkomailla.

Nykyään lapsilla on mahollisuus käydä koulua. Siellä heille opetetaan oikeuksistaan ja että mihinkään orjatyöhön ei tarvitse lähteä. Kun tulot kuitenkin ovat hyvin pienet, niin koko perhe joutuu työskentelemään saadakseen elantoa. Kuluttaja lehdessä vertailtiin eri yritysten tietämystä kaakaon alkuperästä ja firmojen välillä on isojakin eroja siinä miten näitä olosuhteita seurataan. VSO järjestää vapaaehtoistyötä köyhille alueille, johon kuuluu mm. tätä koulutusta, mutta isot firmatkin voisivat asioihin vaikuttaa.

Analyytikkojen mukaan kaakao on 2016 vuoteen mennessä 98 miljardin dollarin bisnes. Suklaa on hyvää ja terveellistä enkä sano, että sitä ei enää pitäisi ostaa. Voi kuitenkin miettiä haluaako tälläistä työntekoa tukea. Toisaalta jos ei kaakaobisnestä noissa köyhissä pikkukylissä olisi, niin olisiko muutakaan varmaa työtä? Vaikka palkka on pieni, niin se on kuitenkin palkka. Voisi se kyllä olla parempi kun otetaan huomioon miten iso bisnes kaakao yrityksille on. Sitä käytetään joka puolella maailmaa.

Reilun kaupan suklaa on ilmeisesti eettisesti paras valinta. Lapsityövoiman käyttö on kiellettyä ja sitä valvotaan. Tuottajalle myös maksetaan enemmän ja luomusuklaasta tulee vielä luomulisä. Miinuspuolena tässä on tietysti kuluttajalle hieman kalliimpi hinta ja valikoima on aika suppea. Yksi tai kaksi suklaalevyä marketeissa on reilua kauppaa.

Kaakaopapuja

Lähteet
The Story of Chocolate dokkari
Kuluttaja: Suklaan etiikka puntarissa
World cocoa foundation
Reilun kaupan tuotteet
http://www.reilukauppa.fi/blogi/reilu-kauppa-ja-lapsityoevoiman-hyvaeksikaeyttoe/
Iltalehti: Lapsityövoima varjostaa suklaanautintoa
http://www.foodispower.org/slavery-chocolate/
How large is the chocolate industry?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaakao

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Mitä ovat superfoodit ja kannattaako niitä käyttää?

Superfood tarkoittaa planeettamme ravinnerikkaimpia ruokia. Ne sisältävät laajasti erilaisia ravinteita ja niillä voi olla myös lääkinnällisiä ominaisuuksia. Tätä superfood-termiä kuitenkin käytetään hyvin laajasti eikä ole mitään tieteellisiä kriteerejä sille mitä ruokaa voi kutsua superiksi. Esimerkiksi MSM:ästä puhutaan superfoodina vaikka se on ravintolisä eikä oikeastaan edes ruokaa.  Vaikka tämä sana superfood ei tarkoita mitään tiettyä raaka-ainetta, niin siitä tulee kuitenkin yleensä mieleen kaakao, goji, maca tai spirulina eli on sillä selkeästi tietynlaisia mielikuvia tuova merkitys ja sitä käytetäänkin tuotteiden markkinointiin. Kannattaako näitä tuotteita sitten käyttää? Jos kaupan tavallisetkin vihannekset, marjat ja hedelmät ovat vielä tuntemattomia, niin kannattaa ensin aloittaa syömään niitä, mutta jos oikeasti syöt jo monipuolisesti, niin sitten näillä ulkomailta tilatuilla superfoodeilla voi valikoimaa laajentaa. Näitä erilaisia superjauheita on tarkoitus käyttää kotimaisten ruokien rinnalla eikä niillä ei ole tarkoitus korvata mitään (paitsi toki roskaruokia). Niillä täydennetään vitamiinien ja mineraalien saantia eli kyllä niiden käyttö voi siis olla hyväksi.

Macajauhe tulee tällaisesta juureksesta.
 
Näitä superjauheita voi sekoittaa eri ruokien joukkoon, mutta paras tekniikka niiden käyttöön on smoothie. Voit sekoittaa näitä jauheita teehen, kahviin tai ihan vaan veteen. Kitkeriin superruokiin saa haettua makeutta helposti vaikka hunajasta tai jos sokeria haluaa välttää, niin steviasta. Kuivattuja marjoja kuten gojia vai syödä sellaisenaan. Superfoodit saattavat tuntua kertaostoksena kalliilta, mutta nämä jauheet ovat hyvin riittoisia, koska niitä käytetään pieniä määriä.

Kylläisyyden tunteeseen ei vaikuta pelkästään ruoan kalorit vaan enemmänkin ruoan volyymi, joka tarkoittaa sen ravinnetiheyttä. Laihduttajan kannattaa ehdottomasti välttää kaikkia tyhjiä kaloreita kuten vaaleaa pastaa, riisiä, leipää ja perunaakin. Saa niitä käyttää, mutta painotus kannattaa olla sellaisissa ruoka-aineissa, jotka tuovat kylläisyyttä pienellä energiamäärällä. Kun syöt oikeasti paljon mikroravinteita sisältävää proteiini- ja rasvapainotteista ruokaa, niin pysyt pitkään kylläisenä eikä mielitekojakaan tule samalla tavalla kuin jos yrität syödä vain spagettia ja lihapullia.

Kaakao on ehkä yksi parhaimpia superfoodeja ja sitä käytän pieniä määriä lähes päivittäin. Lisäilen raakaa kaakaota erilaisiin pirtelöihin tai otan pari palaa tummaa suklaata, joka siis valmistetaan kaakaosta. Mitä enemmän suklaassa on kaakaota, niin sitä terveellisempää se on, mutta toisaalta ei niin makeaa kuin maito- tai valkosuklaa. Joskus saatan dipata tummaa suklaata hunajaan jos haluan siitä makeampaa. Kaakaossa on magnesiumia, hieman kuitua ja paljon antioksidantteja. Sokeria raakasuklaassa tai tummassa suklaassa on hyvin vähän. Päivittäisessä käytössä minulla on myös erilaiset viherjauheet. Niiden käyttö on kätevää, koska silloin ei tarvitse syödä niin valtavia määriä salaattia saadakseen lehtivihreää.

Välipalaidea: cashewpähkinöitä, gojimarjoja ja raakasuklaata.
Joitakin kriittisiä kysymyksiä näistä ulkomailta tilatuista jauheista myös herää: Mistä raaka-aine on tullut? Miten paljon siinä on torjunta-aineita tai muita myrkkyjä ja säteilytystä? Sisältääkö se niitä ravintoarvoja mitä mainostetaan ja onko vaikutus se mitä mainostetaan? Näitä samoja kysymyksiä voidaan yhtälailla esittää lisäravinteidenkin suhteen ja näihin kaikkiin minulla ei ole vastauksia. Tullissa näiden ja muidenkin elintarvikkeiden turvallisuutta kuitenkin tutkitaan.

Loppuun haluan hieman ylistää kotimaisia marjoja. Ne ovat kaikkien asiantuntijoiden mukaan terveellisiä ja kaikenlisäksi ne maistuvat hyvältä. Marjat ovat yksi parhaimmista asioista mitä voit syödä ja niitä kannattaakin käyttää joka päivä! Etenkin tuoreet kotimaiset marjat toimivat jopa jälkiruokaherkkuna etkä tarvitse niiden jälkeen mitään keinotekoista makeaa. Ainoa miinuspuoli niissä on todella korkea hinta. Pakastemarjat ovat huomattavasti halvempia. Goji-marjaakin voi välillä käyttää vaihtelun vuoksi, mutta kannattaa suosia kotimaista. Suomalaisia mustikoita saa pakasteesta vuoden ympäri ja käytän niitä itse todella paljon. Niitä voi syödä sellaisenaan tai lisätä puuron sekaan tai vaikkapa pirtelöön maitorahkan kanssa.

Pirtelö, joka sisältää maitorahkaa, mustikoita, sokeroimatonta vadelmakeittoa ja hieman kaurahiutaleita. Hyvää!

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Korvaa superfoodit näillä kotimaisilla ruoka-aineilla

Hesari kirjoitti 20.2 tällaisen jutun. Tässä mielestäni suhtaudutaan superfoodien käyttöön hieman väärin. Niitä ei ole tarkoitus ottaa kotimaisten ruokien tilalle vaan niiden rinnalle. Sinä voit edelleen käyttää mustikkaa ja mansikkaa, mutta voit välillä käyttää niiden lisäksi gojia. Superfoodeja käytetään pieniä määriä ja niillä täydennetään ravinteiden saantia ruokavaliossa.

Superfoodien korvaamisesta on artikkelissa puhunut ravinnon turvallisuuden professori Marina Heinonen Helsingin yliopistosta ja laillistettu ravitsemusterapeutti Marjukka Kolehmainen Itä-Suomena yliopistosta. Katsotaan mitä asiantuntijat ehdottavat erilaisten superfoodien korvaamiseen.

Kookosöljy

Vaihtoehdot: Rypsipöljy, rapsiöljy, pellavaöljy, camelinaöljy.

Kaikki ovat kasviöljyjä, mutta kookos on pääasiassa kovaa rasvaa kun taas rypsiöljy on pehmeää. Tässä halutaan korvata kova rasva pehmeällä, mutta molempia voi käyttää rinnakkain tai vaihdellen. Sitäpaitsi en pitäisi kookoksen tyydyttynyttä rasvaa niin pahan kuin hydrogenoituja ja härskiintyneitä, prosessoituja rasvoja.

Goji- ja acaimarjat

Vaihtoehdot: Mustikka, puolukka, tyrni, mustaherukka.

Nämä ovat taas kaikki erityyppisiä marjoja, mutta tähän on hyviäkin pointteja: "Asiantuntijat sanovat, että kotimaiset marjat syödään yleensä kokonaisina eikä kuivattuina tai jauheina ja kokonaisissa marjoissa vitamiinit säilyvät paremmin." Varmaankin tuoreissa marjoissa on vitamiinit paremmin tallella, mutta ei voi sanoa, että ne säilyisivät paremmin kuin kuivatut. Sitäpaitsi kyllä täällä Suomessa myydän kuivattuja mustikoitakin samalla tavalla kuin kuivattuja goji-marjoja.

Maca-juuri, spirulina ja chlorella-levät

Vaihtoehdot: Täysjyväviljat, vähärasvaiset maitotuotteet.

Tämä on se asia mikä minua tässä artikkelissa ihmetyttää. Eli verrataan täysin erityyppisiä elintarvikkeita. Enkö tajua jotain vai ovatko sinun mielestäsi vilja, maito ja levät samanlaisia asioita? Minä en ainakaan korvaisi merilevää ruisleivällä...

Siitepöly (varmaankin mehiläisten)

Vaihtoehdot: Vähärasvaiset maitotuotteet, kana ja kala. 

Taas aivan erityyppisiä ruoka-aineita. Näitä on varmaankin verrattu proteiinin suhteen ja siinä suhteessa vaihtoehdot ovat paremmat, mutta siitepölyn käyttöön on muitakin syitä.
Katselin nopeasti noita kommentteja Hesarin sivuilta ja monet siellä olivat kotimaisten ruokien kannalla. Mitä mieltä sinä olet? Kannatatko kotimaista viimeiseen asti vai haluatko laajentaa makuelämyksiä ja luonnollisten ravinteiden saantia superfoodeilla?



maanantai 17. helmikuuta 2014

Puhdistava vihersmoothie


Tähän pirtelöön tulee:
1/3 kurkkua (60g)
6 kpl viinirypäleitä
Yksi keskikokoinen banaani (125g)
1-2 tl spirulinaa tai muuta viherjauhetta
1 dl vettä 
Puoli desiä sitruunamehua
1 tl oliivi- tai rypsiöljyä

Ravintosisältö:
Kalorit: 211
Proteiini: 7,5 g
Hiilarit: 31 g
Rasva: 6,3 g

Vihersmoothie on helppo tapa saada monenlaista salaattia, vihannesta ja hedelmää suusta alas. Ihme kyllä tätä kun muutaman kerran syö, niin sitä alkaa tekemään mieli vaikka ulkonäkö juomalla ei ehkä olekaan houkuttelevin. Keho huomaa, että juoman avulla se voi hyvin. Kaikki vihreät kasvikset ovat vaikutukseltaan puhdistavia ja mitä tummempi kasvi on kyseessä, niin sitä voimakkaampi tämä detox-vaikutus on. Spirulinajauhe on todella tummaa. Siitä tulee myös hieman proteiinia, kalsiumia ja jodia. Sekoita blenderillä hyvin! Tämä voi toimia pienenä välipalana tai jälkiruokana isomman aterian päälle. Ei muuta kuin testailemaan ja maistelemaan!

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Herkullinen kaakaosmoothie


Tässäpä jouluksi helppo ja nopea supersmoothie. Tämä superterveellinen kaakaosmoothie antaa makua ja ravinteita päivään. Maca-jauhe ja monet muut superfoodit saattavat sellaisenaan olla pahan makuisia, mutta niistä täytyy tehdä erilaisia sekoituksia. Olen huomannut, että maca ja kaakao sopivat makujen puolesta erinomaisesti yhteen. Maca on ravinnepitoinen energia- ja hormoniboosteri. Raaka kaakao puolestaan on yksi planeettamme antioksidanttipitoisimpia ruoka-aineita ja se sisältää myös runsaasti magnesiumia. Tämä smoothie maistuu varmasti sellaisille, jotka eivät paljoa ole superfoodien makuihin tottuneet. Juoma sisältää hieman sokeria ja jos sitä pelkää, niin osan voi jättää pois, mutta saa ruoka välillä maistua. Tässä on kuitenkin myös kuituja. Ei kun vaan testailemaan ja herkuttelemaan!

4 dl luomu kevytmaitoa pohjaksi (lämmitettynä sekoittuu paremmin)
1 rkl raakaa kaakaojauhetta
1 rkl cashewpähkinöitä
2 tl maca-jauhetta
0,5 tl kaneli
2 tl hunajaa
2 tl kaakaonibsejä (valinnainen)
½ tl vaniljasokeria (valinnainen)
Ripaus cayennepippuria (valinnainen)
Ripaus merisuolaa

Tehosekoittimella kaikki sekaisin. Ripottele valmiin juoman päälle loppusilaukseksi kaakaonibsejä. Valmistusaika 5 min. Kaksi annosta tai isolle miehelle yksi.

Vegaanit tai maitoallergikot voivat käyttää luonnollisesti jotain kasvimaitoa. Maidon tilalla voi myös käyttää vettä ja lisätä mukaan vaikkapa kookosöljyä tuomaan täyteläisyyttä koostumukseen.


Koko smoothien ravintosisältö:
Kalorit: 472
Protsku: 22 g
Hiilarit: 51 g
Rasva: 20 g

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Terveellisiä jouluherkkuja

Jos nyt jouluna ja uutena vuotena haluaa herkutella, niin silloinkin voi valita maistuvia, mutta terveellisiä vaihtoehtoja. Tässä kirjoituksessa lyhyt katsaus sellaisiin asioihin:


Raakasuklaa on maistuva ja terveellinen vaihtoehto herkutteluhetkiin. Sitä löytyy erilaisissa muodoissa patukkana tai levynä luontaistuoteputiikeista, mutta sitä voi valmistaa myös itse. Jos jouluna tykkää kokkailla, niin raakasuklaan valmistusta voi kokeilla. Suklaan tärkein raaka-aine kaakao sisältää luonnostaan paljon erilaisia ravinteita kuten magnesiumia, rautaa, kromia, sinkkiä, rikkiä, kuparia, E- ja C-vitamiineja sekä suuren määrän aivojemme mielihyvää tuottaviin välittäjäaineisiin vaikuttavia ainesosia ja niiden rakennusaineita (mm. tryptofaani, 5-HTP, serotoniini, dopamiini, fenyylietyyliamiini ja anandamidi). Kun kehomme muodostaa näitä välittäjä-aineita, koemme mielihyvää ja innostuneisuutta. Tämä mielihyvää tuottava vaikutus ilmenee yleensä naisilla eikä niinkään miehillä, mutta tämä ei ole mikään henkimaailman juttu vaan aivan tutkittu vaikutus.

Tällaisessa raakasuklaassa kaakaon määrä on mahdollisimman suuri. Itsetehtyyn voidaan lisätä maca-jauhetta tai muita supereita lisäämään suklaan terveysvolyymia. Tavallinen tumma suklaa (luomu) on myös silloin tällöin hyvä vaihtoehto. Suklaalla tai kaakaolla ei kannata mässäillä päivittäin vaan ne ovat nimenomaan herkutteluhetkiin.

Erilaiset superfoodsekoitukset kuten Trailmix toimiii myös hyvin herkutteluhetkissä. Trailmix sisältää goji-marjoja, inka-marjoja, kaakaonibsejä, kuorittuja hampunsiemeniä ja mulperimarjoja. Kaakaonibsit ovat hyvä lisä esimerkiksi jogurtin sekaan.

Entäs alkoholi?

Ei sitäkään kokonaan tarvitse kieltää. Punaviini sisältää antioksidantteja ja voi olla parina lasillisena siis jopa terveellistä. Australiassa Queenslandin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että punaviini ehkäisee syöpää, suojaa sydäntä ja aivoja sekä vähentää ikätauteja, kuten diapetestä. Terveyshyödyt johtunevat nimenomaan punaviinin sisältämistä resveratrolista ja antosyaanista. Eläinkokeissa on havaittu, että pienellä punaviiniannoksella on positiivinen vaikutus insuliiniherkkyyteen ja se ehkäisee painonnousua. Ihan pelkkä alkoholikin on pieninä määrinä terveellistä ja se parantaa ruoasta saatavien ravinteiden imeytymistä. Viinapaukku, olut tai viinilasillinen voi siis olla hyväksi aterian yhteydessä. Mutta kohtuus on muistetta. Eräs terveysasiantuntija kerran sanoi näin, että yksi lasi on terveydeksi, toinen iloksi ja kolmas kuolemaksi. Hyvää joulua!