Näytetään tekstit, joissa on tunniste pH-tasapaino. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pH-tasapaino. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Terveysuutiset 2010 - 2013

Toivottavasti olette tykänneet teksteistäni ja mukava nähdä kun kommenttejakin on silloin tällöin tullut. Seuraan myös aika ajoin noita "piditkö?" nappuloita, joten merkkaa sinne mitkä aiheet ovat olleet kiinnostavia.

Katsastetaanpas tällä kertaa mitä olemme oppineet tässä viimeisen kahden tai kolmen vuoden aikana ravitsemusmaailmasta. Viimeisten viiden vuoden aikana superfoodeja ja luonnollista luomuruokaa on nostettu pinnalle dokumenttien ja erilaisten terveysgurujen toimesta. Elintarviketeollisuutta ja ravitsemussuosituksia on kritisoitu kovalla kädellä. Monet tahot ovat näitä myös puolustaneet, mutta ihmiset ovat silti muuttaneet paljon aikaisempia tottumuksiaan ja jotkut kertovat parantuneensa jopa syövästä ruokavaliota muuttamalla. Olli Posti on puhunut MS-taudin voittamisestaan ruokavaliolla. Veganismi ja kasvisruokailu on myös vahvasti nostanut päätään ravitsemusmaailmassa.

Onhan näistä terveysasioista puhuttu iän kaiken, mutta nyt viime vuosina julkisuus aiheiden ympärillä on lisääntynyt. Itse aloin kiinnostumaan syvällisemmin alastani silloin kun perustin tämän blogin. Aloitin aluksi kirjoittamaan lähinnä itseäni varten, mutta ajattelin, että kun tekstejä kirjoittaa julkisesti, niin on isompi motivaatio tarkastaa asioiden todenperäisyys. Ensimmäisen blogikirjoitukseni aihe oli rasvasota eli mitkä rasvat ovat hyviä ja mitkä pahoja. Innostus tämän aiheen tutkimiseen tuli monista mediakeskusteluista. Karppaus ja vähärasvainen ruokavalio taistelevat johtoasemasta. Johtopaikkaan yrittää kiilata myös villiruokadieetti, joka hyväksyy niin vähärasvaisen kuin -hiilarisenkin näkemyksen kunhan syödään luomua ja mielellään raakana.

Lue tästä rasvasotaa käsittelevä tekstini

Olet mitä syöt!

Rasvakeskustelu, karppaus ja Antti Heikkilä ovat olleet voimakkaasti pinnalla viimeisimmät vuodet. Heikkilä julkaisi Diapeteksen hoito ruokavaliolla nimisen kirjan muistaakseni 2008. Ihmiset ostivat jossain vaiheessa voita niin sekopäisesti, että se oli välillä kaupan hyllyiltä loppu.  En ymmärrä mihin sitä voita niin paljon muka voi mennä? Kauhovatko ihmiset sitä lusikalla suoraan suuhun? Itsekin käytän voita, mutta yksi paketti riittää monta viikkoa. Leivän syönti myös vähentyi radikaalisti karppauksen myötä, mutta nyt nämä molemmat asiat ovat tasaantuneet eikä karppausinto ole enää ihmisillä niin vahvana.


Rasvaan liittyen yksi iso väittelyn kohde on rypsiöljy ja oliiviöljy. On paljon muitakin kasviöljyjä, mutta jostain syystä nämä ovat olleen mielenkiinnon kohteena. Kirjoitin aiheesta ja vertailin kumpiko öljy näistä sitten olisi parempi vaihtoehto:


2010 julkaistu Robert O. Youngin innoittama "pH-ihme" kirja on tuonut näkökulmaa tähän hapan-emäs näkemykseen. Sanotaan, että kehon pH-tasapainolla on suuri merkitys terveydelle. Tämän kirjan todenperäisyyden ja tieteellisyyden suhteen kannattaa kuitenkin olla skeptinen. Melkein kaikkien sairauksien sanotaan johtuvan liian happamasta kehosta. Tätä pH-asiaa olen käsittelyt lyhyesti parissa kirjoituksessa. Netissä puhutaan, että ruokasoodan emäksinen vaikutus voisi parantaa jopa syövän. Yritin etsiä aiheesta tutkimustietoa.

Ruokasooda voi parantaa syövän

Ruokasoodan vaikutus suorituskykyyn

Lisäaineista on ollut paljon juttua ja monien makeutusaineiden sanotaan johtavan jopa pahemmin ylipainoon kuin itse sokerin vaikka kaloreita on vähemmän. Sanotaan, että ne saattavat lisätä monien sairauksien riskiä isoina määrinä ja yhteisvaikutuksista ei ole mitään tietoa. Tässä muutama kirjoitus, joissa olen aihetta käsitellyt. Bentsoehappoa ja nitraatteja ainakin kannattaa tarkkailla lasten kohdalla, koska turvallisen saannin yläraja ylittyy helposti.

Lisäaineet: Aromimyrkky ja aspartappaja

Lisäaineet: Nitraatit ja nitriitit

Lisäaineet: Fosfaattimyrkky

Lisäaineet: Bentsoehappo ja natriumbentsoaatti

Vegetarismi ja veganismi on myös tuotu pinnalle. Tähän villiruokakäsitteeseen kun nämä kuuluvat vahvasti. Veganismin ja nimenomaan raaka sellaisen sanotaan parantavan kaikki taudit. Sinänsä nämäkään eivät todellakaan ole mitään uusia juttuja, mutta nyt mediassa on paljon ollut pinnalla lihansyönnin moraaliset ja terveydelliset asiat. Se miten lihaa kasvatetaan, tuotetaan jne. Docventures käynnisti lihaton lokakuu kampanjan, johon ilmeisesti osallistui tuhansia ihmisiä. Sitä en tiedä miten moni on tämän lihattoman kuukauden lopulta toteuttanut, mutta on hyvä asia, että niin moni ihminen on saatu asiasta kiinnostumaan. Olen itsekin kokeillut olla jonkun aikaa vegetaristi ja myös jonkun aikaa täysin vegaanikin, mutta kroppa sanoi minulle, että se haluaa ravintoa myös eläinkunnasta. Lihan käyttöä pyrin kuitenkin rajoittamaan.

Docventures ja lihaton lokakuu

Miksi ryhtyä vegetaristiksi?

Entä ovatko ravintolisät terveellisiä? Ei ole kovin pitkä aika siitä kun ravintolisiä ei suositeltu hoitomuotona, mutta nyt lääkäritkin ovat alkaneet niitä suosittelemaan ja olen huomannut, että sairaaloissa annetaan vanhuksille kalsiumia ja joitakin muita ravintolisiä. Tohtori Tolonen on ollut paljon äänessä näiden ravintolisien puolesta ja julkaissut 2003 kirjan nimeltä Tolosen terveysoppi. Samaan aikaan kun synteettiset valmisteet ovat lisääntyneet, niin superfoodien markkinointi on lisääntynyt. Kumpiko sitten on parempi vaihtoehto vai olisikö hyvä käyttää molempia?




Kirjoittelin myös blogin alkuaikoina homeesta. Homehtuneen ruoan syömisesti on myös uutisoitu ja tämäkin on tärkeä aihe pitää mielessä


Tietyt gurut terveysmaailmassa ovat pysyneet vuosikausia pinnalla, mutta myös uusia blogeja ja youtube-kanavia sikiää kuin sieniä sateella. Tämä on todella hyvä asia sillä tiedon kerääminen muuttuu koko ajan helpommaksi. Toisaalta tämä voi saada maallikon pään pyörälle sillä mitä näkemystä sadoista pitäisi uskoa? Sanoisin silti, että lukekaa, ihmetelkää ja kyselkää. Lukekaa ehdottomasti minun blogiani, mutta myös kaikkia muita mielenkiintoisia sivustoja ja kuunnelkaa mielenkiintoisia guruja. Voin sanoa olevani vasta viimeiset viisi vuotta kunnolla syventyneenä terveysasioihin ja voi olla, että jotkut asiat mitä nyt olen kirjoittanut eivät enää vuoden päästä näytäkään samalta. Eli blogi ja aiheet kehittyvät. David Wolfe sanoi, että hänen kiinnostuksensa ravintoasioihin lähti avokadosta ja appelsiinista. Jostain se alkusysäys lähtee ja sitten vaan haalimaan lisää tietoa, mutta kun luet artikkeleita, niin muista pysyä terveellä tavalla skeptisenä, koska paljon epäpätevää tietoakin netissä on.


sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Ruokasooda voi parantaa suorituskykyä


Uskotaan, että ruokasoodan eli tieteellisemmin sanottuna natriumbikarbonaatin emäksisöivästä vaikutuksesta on hyötyä myös urheilijoille. Tätä bikarbonaattia löytyy joistakin lisäravinteista kuten NO-Xplodesta. Ei ainoastaan sitä, mutta se on tässä yhtenä ainesosana ja tämähän on myös todettu hyvin toimivaksi tehonlisääjäksi. Urheilijat käyttävätkin usein ns. emästankkausta ennen suoritusta vähentämään maitohapon kertymistä lihaksiin. Tein hieman taustatyötä ja etsin löytyykö aiheesta tieteellistä tutkimusaineistoa. Tutkimuksia aiheesta löytyy aika paljon muitakin, mutta tähän olen listannut tuoreita tutkimuksia, jotka kaikki on tehty tänä vuonna. Tulokset ovat osittain ristiriitaisia, mutta jotain näyttöä kuitenkin suorituskykyä tehostavasta vaikutuksesta on. Vaikutus näyttää riippuvan urheilulajista, miten pitkäkestoinen treeni on kyseessä ja siitä miten hyväkuntoinen urheilija on.

2012 Australiassa tehdyssä tutkimuksessa jaettiin soutajia kahteen ryhmään, joista toiselle annettiin natriumbikarbonaattia ja toiselle plaseboa. Yli 4 viikkoa kestäneen tutkimuksen aikana kummankin ryhmän suoritukset paranivat (johtuen todennäköisesti siitä, että kunto parani treenaamisen takia), mutta natriumbikarbonaatin nauttimisella ei näyttänyt olevan plaseboa tehokkaampaa vaikutusta.

Seuraavat kaksi tutkimusta ovatkin sitten päinvastaisia ja näyttävät, että bikarbonaatista voi olla hyötyä. Älkää luottako missään asiassa yhteen tutkimukseen vaan muistakaa vertailla.
2012 Uudessa Seelannissa tehdyssä tutkimuksessa testattiin kymmentä hyväkuntoista nuorta pyöräilijää 3 kilometrin pyöräilymatkalla. Jokaiselle annettiin joko kofeiinia, natriumbikarbonaattia, niiden yhdistelmää tai plaseboa. Pyöräilyajat paranivat hieman kofeiinilla, bikarbonaatilla ja myös niiden yhdistelmällä. Näiden aineiden yhdistämisellä ei havaittu olevan negatiivisia vaikutuksia. Testin mukaan siis kofeiinista ja natriumbikarbonaatista voi molemmista olla hyötyä kestävyyssuorituksessa.
2012 eräässä USA:n yliopistossa testattiin natriumbikarbonaatin vaikutusta hypertrofiseen (eli lihaskasvua aikaansaavaan) kuntosaliharjoitteluun. 12 tutkimukseen osallistunutta miestä nautti tuntia ennen kuntosalitreeniä natriumbikarbonaattia tai plaseboa. Suorituskykyä testattiin toistomäärillä ja maitohappotasot verikokeella. Tämän tutkimukseen mukaan natriumbikaronaattia nauttineet koehenkilöt saivat käytön jälkeen nostettua salilla enemmän toistoja aikaisemmin käytetyillä painoilla.


Lähteet

torstai 25. lokakuuta 2012

Ruokasooda voi parantaa syövän

Iltalehden foorumilla olleen keskustelun mukaan Mikael Junger kertoi parantuneensa syövästä ruokasoodalla ja tämän kuullessani aloin tutkimaan aihetta tarkemmin, koska eihän pelkästään tästä voi tehdä johtopäätöstä. Etsin löytyisikö ruokasoodan eli natriumbikarbonaatin syöpää tuhoavasta vaikutuksesta tieteellisiä tutkimuksia ja oikeastaan yllätyin, että joitakin löytyi. Tämä on silti aika ristiriitainen aihe.
Tiedetään, etteivät syöpäsolut viihdy emäksisissä olosuhteissa. Useimmilla syöpäpotilailla solujen pH-arvo on hyvin hapokas, 4 – 5 välillä. Jos solujen pH on yli 8 alkavat syöpäsolut ja syöpää aiheuttavat mikrobit kuolla.

2009 Arizonan syöpäkeskuksessa tehty tutkimus sanoo, että sisäisesti nautittu natriumbikarbonaatti kohottaa kasvaimen pH:ta ja ehkäisee etäpesäkkeiden syntymistä. Alhainen pH ilmeisesti tehostaa aktiivisen katepsiini B:n vapautumista, jolla voi olla vaikutusta syövän etenemiseen. Katepsiini B on proteiineja pilkkova entsyymi, jolla uskotaan olevan vaikutus kasvaimien muuttumiseen hyvänlaatuisesta pahanlaatuiseksi. Korkea kasvaimen pH siis hidastaa katepsiinin erittymistä ja näin ollen syövän etenemistä. Katepsiini B on luontainen aine eikä aina pahasta. Siitä voi  olla hyötyä Alzheimerin taudin puolustuksessa. Tämä tutkimus on tehty hiirillä.

Tämän tutkimuksen mukaan ruokasooda ei siis paranna syöpää, mutta hidastaa sen kehittymistä. Ruokasoodalla on hyvin emäksisöivä vaikutus elimistöön ja kuten alussa mainitsin, niin syöpäsolut eivät viihdy emäksisissä olosuhteissa. Ruokasooda ei kuitenkaan ole ainut emäksisöivä asia mitä ruokavalioon voi lisätä. Emäksisöivät ruoat voivat olla hyvä hoitomuoto myös monen muun vaivan ehkäisemiseen, jotka johtuvat elimistön liiasta happamuudesta. Esimerkiksi niinkin yleinen vaiva kuin närästys. Ruokasoodan voimakkaasti emäksisöivän vaikutuksen takia en suosittele sen käyttöä joka päivä ja varsinkaan terveille, koska elimistön liika emäksisyys on myöskin haitallista. Kaikki vihreät kasvikset ovat emäksisöiviä. Eli jos syöt paljon kasviksia, niin ruokavaliosi on jo sen puoleen hyvällä mallilla.


Lähteet
Iltalehden keskustelufoorumi
Magneettimedia ruokasooda
Bicarbonate increases tumor pH and inhibits spontaneous metastases. USA 2009
Cathepsin B and its role(s) in cancer progression. USA 2003