tiistai 26. kesäkuuta 2018

Lihavuuteen johtava syömishäiriö



Joillakin ihmisillä esiintyy hallitsemattomia ahmimiskohtauksia, joiden aikana kuluu suuria määriä ruokaa eikä sitä lopulta oksenneta ulos kuten bulimiassa. Tällaista epätyypillistä syömishäiriötä kutsutaan nimellä binge eating disorder, BED. Noin viidenneksen vaikean lihavuuden takia hoitoon hakeutuvista ihmisistä arvioidaan kärsivän tästä häiriöstä. Siihen liittyy usein masennusta ja muita psyykkisiä oireita, joita ehkä yritetään lievittää syömisellä. Ahmimisesta johtuva lihominen kuitenkin yleensä vain pahentaa masennusta ja syyllisyydentunteita entisestään. Ihminen saattaa syödä muiden edessä kevyesti ja hallitusti, mutta ahmii yksin kotona, koska isot ruokamäärät hävettävät. Nämä ihmiset hakevat herkästi apua erilaisista laihdutusohjelmista ja menestyvät niissä huonosti. Hoidon tulisi alkuvaiheessa keskittyä ruokailurytmien normalisoimiseen ja rajujen laihdutusyritysten lopettamiseen, sillä ne yleensä vain pahentavat oireita. Tässä tilanteessa Personal Trainer ei ole ensisijainen apu vaan psykiatri. Personal Trainerin voi ottaa avuksi siinä vaiheessa kun henkinen puoli alkaa olemaan normaalilla tasolla. Ahmiminen pitää ensin saada hallintaan ja vasta sitten kannattaa ajatella ylipainon vähentämistä. BED voi parantua itsestäänkin jos elämäntilanne muuttuu, koska monet stressitekijät edesauttavat tällaisia taipumuksia. Joillakin ihmisillä päivän ainoa ilo voi olla syöminen. Tällöin pitää miettiä miten elämänlaatua voisi parantaa. Oireyhtymän tunnistaminen on haastavaa, mutta se on hoidon oikein suuntaamiseksi tärkeää. Tunnistamista voi helpottaa standardoidun ahmimistaipumusta mittaavan kyselyn avulla (englanniksi): https://psychology-tools.com/binge-eating-scale/
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti