keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Olet mitä syöt!

Ravitsemussuosituksia puolustavia ihmisiä kuten Mikael Fogelholmia ja Matti Uusitupaa haukutaan somessa ihmisen myrkyttäjiksi. On mielenkiintoista avata intialaista tai kiinalaistakaan lääketiedettä käsitteleviä kirjoja, mutta ei näissä ravitsemussuosituksissakaan varsinaisesti ole mitään mitä vastustaisin. Ihmiset uskovat luulopuheisiin ja uskomuksiin eivätkä vaivaudu itse edes lukemaan mitä niissä suosituksissa oikeasti sanotaan tai minkälaisten tutkimuksien pohjalta ne on tehty. Yksilöllisiä eroja ihmisten kehojen toiminnassa on paljonkin, mutta suositukset täytyy tehdä väestötasolla ja miettiä sellaisia asioita mitä voi suurimmalle osalle ihmisistä suositella. Yksilötasolla jokainen voi suosituksia soveltaa itselleen sopiviksi. Ne voi lukea netistä halutessaan. Harva näitä oikeasti kovin tarkkaan noudattaa. Jos ihmiset söisivät edes ravitsemussuositusten mukaan, olisimme kansana paljon terveempiä, mutta toki niissä varmasti kehitettävää on. Puoli kiloa kasviksia päivässä on hyvä suositus, mutta niiden monipuolisesta käytöstä voitaisiin enemmän puhua. Mausteiden käyttöäkään ei suosituksissa erikseen mainita.

Toisinajattelijat kuten Antti Heikkilä tyrmäävät tiukasti suositukset. Heikkilän mukaan niiden arvo on nolla. Heikkilällä on paljon tietoa päässään ja varmasti kaikille hyödyllisiä ravintoneuvoja, mutta mielestäni hän ja monet muut toisinajattelijat sortuvat liian radikaaleihin päätelmiin. Toisaalta suositusten ja professorien tarkoituksellinen provosointi saattaa olla hyväkin asia jos se saa ihmisiä ottamaan asioista itse selvää. Kun lukee näiden toisinajattelijoiden kirjoja, niin kannattaa aina lukea myös lähdeviitteet. Jos mitään lähteitä ei ole merkattu, niin silloin kannattaa olla skeptinen.

Erilaisia näkemyksiä löytyy eikä se ole paha asia. Kaiken mediakeskustelun seasta on kuitenkin joskus vaikeaa löytää se tieto mikä on oikeasti totta. Minä olen perehtynyt ainakin neljäänkymmeneen erilaiseen dieettiin, länsimaiseen, intialaiseen ja kiinalaiseen lääketieteeseen. Näistä kaikista dieeteistä löytyy tiettyjä yhtäläisyyksiä, joista voi muodostaa yleiskäsityksen siitä minkälainen ruokavalion tulisi olla. Minulla on teille oikea oppi siitä mitä tulee syödä ja mikä kaikesta mediassa pyörivästä tiedosta ja tuhansia vuosia kansanperinteessä olleista jutuista on totta!

Oletko valmis kuulemaan mikä se totuus on? Paljastan teille syvimmän salaisuuden kaikkien eri oppien rivien välistä esiin kaivettuna. Pystyn tiivistämään tämän opin yhteen kaiken kattavaan lauseeseen ja tämä on varmasti sellainen asia, josta kaikki asiantuntijat voivat olla yhtä mieltä.

Se tulee tässä:

OLET MITÄ SYÖT!

Kun syöt banaanin, se muuttuu osaksi elimistöäsi. Kaikki mitä syöt muuttuu sinuksi! Haluatko siis syödä roskaa? Elimistö muuttaa ravinnosta saadut kalorit myös liike-energiaksi. Ilman ravintoa keho ei toimi ja sen toimintaan voit vaikuttaa sillä mitä syöt. Erilaisten vitamiinien ja kivennäisaineiden puutokset voivat aiheuttaa vaikka minkälaisia outoja sairauksia. Näitä puutoksia tulee jos syöt vain ns. tyhjiä kaloreita eli ruokaa missä on paljon energiaa, mutta vähän ravinteita. Pelkästään monivitamiinipillerin ottaminen ei tilannetta korjaa, koska tarvitset myös entsyymejä, bakteereja ja kuituja ravinnosta. Lisäravinteilla voi täydentää, mutta kannattaa syödä puhdasta ja laadukasta ruokaa.

Mieti mitä tapahtuisi jos gorillan laittaisi viikon ajaksi syömään vain pitsaa ja kokista? Ensimmäisenä tulee mieleen, että eihän se ole luonnollista, ei se sovi sille tai miksi se ylipäätään söisi sellaista? Miksi me sitten syömme?

Pitsa ja kokis maistuu kyllä hyvältä, mutta elänkö tätä syömällä pitkään?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti