maanantai 18. maaliskuuta 2013

Kasvuhormoni & hypertrofia

Kasvuhormoni säätelee koko kehon kasvutoimintoja pituuskasvusta lihaskasvuun. Se toimii myös hypoglykemian vastavaikuttajana ja edistää rasvan pilkkoutumista energiaksi. Jos halutaan lisätä lihasmassaa ja polttaa rasvaa, on kiinnittettävä huomiota kasvuhormonituotannon maksimoimiseen.

Monet erilaiset fysiologiset tilanteet lisäävät kasvuhormonin erittymistä vereen. Tällaisia ovat esimerkiksi ruumiillinen rasitus (treeni), runsas proteiinin saanti, paasto, stressi ja alhainen verensokeri.

Kasvuhormonia erittyy vuorokauden aikana sykleissä. Insuliini ja kasvuhormoni ovat sellaisia asioita, jotka ovat kilpailevassa asemassa. Kun verensokeri on korkealla ja insuliinia erittyy laskemaan sitä, niin kasvuhormoni on alhaalla. Kun verensokeri laskee alas, elimistö lisää kasvuhormonia. Tämä kasvuhormoni onkin vastavaikuttaja hypoglykemialle ja sen tarkoitus on estää verensokeria laskemasta liian alas. Sen tarkoitus on myös estää katabolinen eli lihaksia hajottava tila. Tästä ei pidä vetää ihan sellaistakaan johopäätöstä, että todella pitkiä aikoja syömättä oleminen tehostaisi lihaskasvua, mutta järkevästi toteutettu pätkäpaasto voi antaa lisäpotkua siihen.

Tuntuu nurinkuriselta ajatukselta, että heti kun ei ole ravintoa saatavilla, niin ensimmäisenä keho polttaisi pois tärkeimmät asiat eli lihakset. Tällä siis usein pelotellaan. Miten luolamiesaikaan on voitu toimia stressitilanteessa ilman ruokaakin jos keho olisi syönyt pois lihakset? Onneksi meidän elimistömme ei ole niin tyhmä vaan se pyrkii juuri kasvuhormonilla ja muilla vastavaikuttajilla säilyttämään lihakset mahdollisimman pitkään.



Kasvuhormoni stimuloi rasvan pilkkoutumista rasvakudoksessa ja lisää näin rasvahappojen ja glyserolin vapautumista vereen. Maksassa tapahtuva glukoosin uudismuodostus (glukoneogeneesi) glyserolista kiihtyy ja solujen glukoosin tarve vähenee, koska ne polttavat yhä enemmän rasvahappoja energiantarpeensä tyydyttämiseksi. Rasvavaraston käyttäminen energiaksi tuntuukin paljon järkevämmältä kuin lihasten polttaminen. Ilmeisesti kuitenkin miesten ja naisten välillä on joitain genettisiä eroja tässä asiassa. Naisilla hypoglykemian vastavaikuttajahormonit eivät toimi niin tehokkaasti ja sen takia heikotus ja makeanhimo voivat yllättää helpommin kuin miehillä.

IGF-1 toimii kasvuhormonin kasvua kiihdyttävän vaikutuksen välittäjänä. Se lisää myös valkuaisaineiden synteesiä useimmissa kudoksissa. Tätä voidaan käsitellä erikseen toisessa kirjoituksessa.

Keho rajoittaa luonnostaan kasvuhormonin tuotantoa. Kasvuhormonin eritystä säätelee pääasiassa hypotalamus, joka tuottaa kasvuhormonia vapauttavaa somatoliberiini nimistä hormonia ja kasvuhormonin tuotantoa rajoittavaa somatostatiinia. Somatoliberiini ja somtostatiini vaikuttavat molemmat koko ajan kasvuhormonia tuottaviin soluihin. Tämä kasvuhormonin rajoitus voi tuntua bodarin mielestä harmittavalta, mutta sillä on merkityksensä sillä kasvuhormonin liikasaannista voi olla haittaa. Joillakin ihmisillä on luonnostaan normaalia korkeammat GH-tasot ja tällaiset ihmiset kasvavat valtavan pitkiksi ja tätä tilaa kutsutaankin jättikasvuisuudeksi. Kun elimistö ei kasva enää pituutta alkaa kasvuhormonin vaikutukset näkyä kasvoissa, käsissä ja jalkaterissä, joiden kasvu huomataan kun vaatteet ja kengät eivät mahdu normaaliin tapaan päälle ja sormuket alkavat tuntua ahtailta. Myös sisäelimet ja muut pehmytkudokset kasvavat. Kavuhormonia käytetään doping-aineena ja nämä yllä mainitut asiat kannattaa pitää mielessä jos sellaista välttämättä haluaa kokeilla. Se ei siis vaikuta pelkästään lihaskasvuun vaan kaikkeen muuhunkin. Voi tietysti olla niinkinpäin, että tätä hormonia erittyy normaalia vähemmän jolloin ihminen jää hyvin pieneksi ja näissä tapauksissa lääkäri voi määrätä sen käyttämistä.

Nukkuminen on otollista aikaa kasvuhormonin erittymiselle ja tämän vuoksi on syytä välttää hiilaripitoista ruokaa ennen nukkumaan menoa. Muutenkin viimeinen ateria kannattaa syödä viimeistään 2-3 tuntia ennen nukkumista vaikka tuntuisikin vähän nälkä jäävän. Insuliinin kohotus ennen nukkumaan menoa hidastaa myös rasvanpolttoa.

Hyvin tärkeä asia kasvuhormonille on proteiinipitoinen ruokavalio. 80-luvulla Italiassa tehdyn tutkimuksen mukaan runsasproteiinisella ruokavaliolla olevilla koehenkilöillä oli korkeammat GH-tasot verrattuna vähäproteiiniseen syöntiin samalla kalorimäärällä.

Tässä blogissa käsittelen pääasiassa ruokavaliojuttuja, mutta tähän kasvuhormoniasiaan täytyy mainita, että tutkimustenkin mukaan kaikkein tehokkain kasvuhormonituotannon tehostaja on kovatehoinen treeni! Sitä ei pidä unohtaa.

Warrior Diet mallin mukaan tyhjällä mahalla treenaaminen on tehokasta juuri sen kasvuhormonituotantoa tehostavan vaikutuksen takia, mutta tätä käsittelin edellisessä postauksessa.



Lähteet
Egil haug - Ihmisen fysiologia
Ori Hofmekler - Maximum Muscle, Minimum Fat: The Secret Science Behind Physical Transformation

1 kommentti:

  1. Korkea IGF-1 -taso on huono asia terveyden kannalta. Syöpäriski kohoaa, ja muutenkin on havaittu koe-eläimillä kiihtynyttä ikääntymistä. Tämän takia terveellinen ruokavalio ei sisällä liikaa proteiinia.

    VastaaPoista