sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Juotko värjättyä maitoa?

Katselin hyvän asian ohjelmaa nimeltään Jamie Oliverin ruokavallankumous. Siitä lähti pyörimään ajatuksia tätä blogikirjoitusta varten ja tarkoitus puhua hieman ruoan laadusta.

Oliverin ohjelmassa ajatuksena on pitää mm. kouluruoka samanlaisena kuin ennenkin, mutta muuttaa siinä olevat ainekset laadukkaammiksi. Eli ruoka olisi mahdollisimman vähän käsiteltyä ja se tehtäisiin itse. Tässä ohjelmassa ollaan ilmeisesti Amerikassa. On myös toinen samanlainen ohjelma nimeltään Jamie Oliverin kouluruoka, jossa ollaan Englannissa. Kummassakin ohjelmassa on samanlainen ajatus. Oliver on puhunut myös eläinten kasvatuksesta ja teurastuksesta.

On aika hullua nähdä, että amerikkalaisessa koulussa käytettiin sokerilla makeutettua maitoa. Eikä se välttämättä ollut edes valkoista vaan värjättyä kaikenlisäksi. Tutkimusten mukaan lapset juovat mieluummin makeutettua maitoa kuin tavallista ja luonnollistahan se on, että lapsille makea maistuu. Suomessa ei onneksi ihan noin pahalla mallilla kouluruoka ole, mutta parantamisen varaa siinäkin on. Ongelmahan koulu- ja laitosruoassa on se, että se pyritään tekemään mahdollisimman halvalla. Se on ymmärrettävää, mutta silloin raaka-aineet eivät ole laadukkaimmasta päästä. Nykyään pitää myös vältellä sokeria, suolaa ja rasvaa, niin kaikki hyvä viedään syömisestä pois. Jotenkin tuntuu nurinkuriselta, että juuri niitä asioita mitä kehoa haluaa ei saisi syödä. Ruokaan joudutaan sitten lisäämään makeutusaineita ja muita lisäaineita, että se mauton mössö saadaan syömäkelpoiseksi. Ihmiset liikkuvat nykyään vähemmän mitä ennen ja sen takia energiansaantia pitää rajoittaa, mutta kyllä näitä kehon mielitekoja pitää myös kuunnella, koska yleensä  niihin on joku syy. Huonolaatuinen einesruoka saattaa sekoittaa näitä kehon viestejä ja lisäaineet voivat saada sinut syömään enemmän mitä tarvitsisi. On nimittäin näyttöä, että ainakin natriumglutamaatti voi edistää lihomista.

Värjättyjä sekamuroja.
Ammattikokeilta kannattaa kysyä mikä on laadukasta ruokaa. Heillä on hyvä näkemys siitä miltä laadukkaat ruoka-ainekset maistuvat ja miten ne toimivat aterioissa. Vaikka heillä ei olisi yhtä hyvää käsitystä ravintoarvoista, niin usein se tuoreempi ja maistuvampi ruoka on myös terveellisempää. Erilaiset värit ruoassa myös houkuttelevat luonnostaan meitä, koska värit viestivät ravinteista. Aisteja tosin sekoittaa se, että eineksissä käytetään hyvin paljon keinotekoisia väraineita. Kasvisosastolla kannattaa kuitenkin seurata aisteja ja käyttää aterioissa paljon erilaisia värejä.

Kun sinun tekee mieli suklaata, niin osta mahdollisimman tummaa sellaista ja jos se kaipaa enemmän makeutta, niin voit dipata niitä suklaapaloja hunajaan. Näin ollen siinä herkussa on sokerin lisäksi enemmän ravintoaineita kuin maitosuklaassa tai valkosuklaassa. Myös hedelmät tyydyttävät hyvin makeanhimoa ja saat sokerin lisäksi vitamiineja ja kivennäisaineita, jolloin keho tulee paljon nopeammin kylläiseksikin. Olli Posti on puhunut todella paljon ravinnon laadusta ja mielitekojen kuuntelemisesta. Kehon tekee mieli niitä ruokia mihin se on oppinut. Eli ei sinun tee mieli parsakaalia jos et ole sitä koskaan syönyt. Tämän takia keholle pitää opettaa uusia asioita ja kuunnella miten se muutoksiin reagoi. Hampurilainenkin voi olla terveellinen kun sen valmistaa itse. 

2 kommenttia:

  1. Näin se vaan suomessakin menee. suurkeittiöistä kuskataan sapuskaa takseilla kouluihin ja vanhainkoteihin. hukkaprosentti on suuri, mutta eihän se haittaa materiaalin hinnan ollessa olematon. ja taksimiehethän ovat tuttuja halvoista hinnoistaan, lähes auttamiseen halusta kuskaavat ruokia ympäri pitäjää melkein ilmaisissa termosastioissa.

    olen katsonut Oliverin ohjelmat, tänään tuli LA:n vallankumouksen jakso. Suosittelen kaikille.

    eikä hyvän ruoan teko ole vaikeaa. itse olen entinen rekkakuski ja hyvin onnistuu Jamien ohjeilla tehdä gurmeelihaa pannulla. Valkosipuli, inkivääri ja chili öljyn sekaan. kuuma pannu, pikainen paisto, eikä liikaa kerralla pannulle ettei jäähdy liikaa ja lihanesteet tule pois kypsymisajan pidentyessä.

    VastaaPoista
  2. Ja monesti suomessakin kuulee sen, ettei kouluruoka kelpaa, vaan sitten käydään hakemassa kaupasta lihapiirakkaa, saarioisten roiskeläppäpizzaa, limsaa ja karkkia. Monasti näkee perheen pienimmille annettavan (jopa 1v:lle) omat ranskalaiset kun mennään syömään pikaruokalaan...
    EI ole ihme, ettei tavallinen maito maistu amerikkalaislapsille, kun juotetaan sokeroitua litkua. Kyllä se limsa veden voittaa liiankin monen ihmisen silmissä, miksei siis sokeroitu maito tavallisen sijaan.
    Ja noi energiajuomat ja peruskouluikäiset... en edes aloita. Joku on vinksallaan.

    VastaaPoista