tiistai 1. toukokuuta 2012

Vaalean leivän vaarat

Löysin jokunen aika sitten sukulaisien luona kyläillessä 50-luvulta asti säilyneen vanhan lehtileikkeen, jossa oli kirjoitus valkoisen leivän vaaroista. Hiilihydraateista keskustellaan nyt kovasti vaikka asia ei ole mitenkään uusi. Lehtileike kertoo, että aikoinaan ruisleipää oli joka ruokapöydässä, mutta nyt valkoinen leipä on alkanut tulla sen tilalle. Se otetaan vastaan positiivisena merkkinä taloudellisesta vaurastumisesta ja ravitsemuksen parantumisesta. Todellisuudessa valkoisen leivän lisääntyminen ei kerro ravitsemuksen parantumisesta vaan sen huonontumisesta.

Ikivanha lehtileike vaaleasta leivästä.

Valkoisia jauhoja myllyssä valmistettaessa vehnän jyvästä poistetaan mahdollisimman tarkasti sen pintakerrokset sekä jyvän päässä oleva pieni alkio-osa. Monin tutkimuksin on lehden mukaan osoitettu, että juuri nämä jyvän osat ovat ravitsemuksellisesti tärkeimmät, sillä ne sisältävät valtaosan jyvän vitamiineista ja kivennäisaineista. Jäljelle jää hyvältä maistuva valkoinen jauho, jossa on jäljellä kalorit, mutta ravintoaineet on poistettu. Se on siis melkein sama kuin pullaa söisi. Kuidun määrä on huomattavasti pienempi kuin tummassa leivässä. Toki tällaistakin leipää ja pullaa saa syödä silloin tällöin. Eivät ne sinänsä mitään myrkkyä ole, mutta eivät tuo ravintoarvoiltaan mitään hyödyllistä. Tällaisia ruoka-aineita tarkoitetaan kun puhutaan tyhjistä kaloreista.

Leipää demonisoidaan ylipäätään aika paljon, mutta sitä ei tarvitse jättää kokonaan pois, koska väestötason tutkimukset osoittavat, että täysjyvävilja edistää terveyttä. On hyvä muistaa, että kaikkien maha ei kuitenkaan kestä runsasta viljojen käyttöä. Kuuntele siis kehoasi.

Leipätiedotus.fi väittää, että kaikki leipä on terveellistä ja auttaa painonhallinnassa, mutta sen haittavaikutuksistakin löytyy näyttöä. Mediakeskusteluissa paljon mukana ollut Mikael Fogelholmikin on sanonut, että vaalea leipä voi olla jopa rasvaa haitallisempaa. Liiallinen tyydyttyneiden rasvojen syöminen altistaa sydänsairauksille, mutta tilanne ei parane lainkaan, jos rasvat korvaa pitkälle jalostetuilla hiilihydraateilla. Erään Tanskalaistutkimuksen perusteella vaalea leipä ja muut ns. korkean glykeemisen indeksin hiilihydraatit saattavatkin olla merkittäviä sydänriskejä.

Eräs ruotsalainen tutkimus sanoo, että aamiaisella nautittu kuitupitoinen tumma leipä pitää lähimuistin terävämpänä ja suorituskyvyn parempana kuin vaalea leipä. Lundin yliopistossa tehdyt kokeet osoittivat, että ero oli huomattava. 

On aina hyvä kiinnittää huomiota ruoan laatuun ja tässä on yksi helppo askel millä jokainen voi muuttaa ruokavaliotaan parempaan suuntaan: vaihda vaalea leipä tummaan. Ruisleipää ostettaessa on hyvä kiinnittää huomiota siihen miten suuri osa siitä itseasiassa on oikeasti ruista, koska monesti tummassakin leivässä osa on vehnäjauhoja.

Vaaleassa leivässä on yksi hyväkin puoli: se sulaa helposti mahassa. Eli sillä voi olla paikkkansa vaikka ennen tai jälkeen urheilusuorituksen kun halutaan helposti sulavaa hiilihydraattia eikä paljoa kuitua. Tumma leipä ei myöskään sovi kaikkien vatsalle juuri sen takia, että se on raskaampi sulattaa varsinkin isoina määrinä. Joillakin kun koko ateria saattaa olla pelkkää leipää, koska se on helppoa. Yksi syy siihen miksi aterian jälkeen alkaa väsyttämään voi olla juuri leipä.

P.s. muistakaa, että kirjoituksia voi kommentoida ilman mitään rekisteröitymistä ja "piditkö?" painikkeet  kirjoitusten alalaidassa kertovat minulle minkälaiset aiheet kiinostavat eniten.

Lähteet
Kuvassa oleva lehtiartikkeli
Monotonous consumption of fibre-enriched bread at breakfast increases satiety and influences subsequent food intake. Ranska 2012
Dietary Glycemic Load and Index and Risk of Coronary Heart Disease in a Large Italian CohortThe EPICOR Study
Intake of carbohydrates compared with intake of saturated fatty acids and risk of myocardial infarction: importance of the glycemic index. Tanska 2010
http://www.leipatiedotus.fi/
http://janicewhite.hubpages.com/hub/why-white-bread-is-bad-for-you
http://blog.foodfacts.com/index.php/2010/05/25/white-bread-startling-facts-and-health-risks/

1 kommentti:

  1. Täysin samaa mieltä kanssasi! Suuri kuitupitoisuus ja vitamiinit ja kivennäisaineet tekevät rukiista terveyden tehoaineen. Aikuinen voi tämän tiedostaa ja tehdä valintansa, mutta nämä asiat pitäisi pitää mielessä myös lasten ruokavaliossa. Vaaleaan leipään ei kannattaisi edes liikoja totutella.

    Minun on helppo puhua ruisleivän puolesta, sillä olen näihin päiviin asti saanut syödä äitini leipomaa oikeaa ruisleipää. Oman pellon rukiista! Siinä rinnalla menee sitten paljon näkkileipää ja hapankorppua. Olen nyt saanut Hopottajien kampanjassa testailla Vaasan uutuuksia, Koulunäkki Luomua ja Hapankorppu Lajitelmaa. Ovat todella ehtaa tavaraa! Varsinkin nuo hapankorput on vieneet kielen mennessään; maut ovat 100%Ruis ja Valkosipuli. Aitoa, lisäaineetonta ja vailla turhaa prosessointia. Ihan parasta kahvileipänäkin!

    http://www.hopottajat.fi/vaasan/

    VastaaPoista