keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Pitääkö vettä juoda litratolkulla?

Vanhan kansan sanonta vesi on vanhin voitehista pitää kyllä edelleen paikkansa, sillä onhan suurin osa elimistömme koostumuksesta vettä ja se on yksi tärkeimpiä asioita elämälle. Kun etsimme avaruudesta elämää, niin etsimme sitä sellaisilta planeetoilta, joilla on vettä.

Vesi vaikuttaa munuaisten toimintaan ja puhdistaa elimistöä. Se vaikuttaa niveliin, ehkäisee sydäntauteja ja pitää ihon terveenä. Yksi hyvä syy sen juontiin on myöskin painonhallinta. Jos haluat nopeuttaa aineenvaihduntaa ja pudottaa painoa, niin parhaimpia aineita siihen on vesi. Varsin selvä asia on varmasti myös se, että vesi ei sisällä lainkaan kaloreita ja koska sekin täyttää mahaa, niin ruokaa tulee syötyä vähemmän. Eräs Amerikkalaistutkimus sanoo, että vesilasin juominen ennen jokaista ateriaa vähentää nälän tunnetta jolloin tulee syötyä pienempiä annoksia. Hyvin moni ihminen juo vettä liian vähän. Jotkut jopa väittävät, että vesi maistuu pahalle ja se korvataan, limppareilla, mehuilla tai energiajuomilla. Toki niissäkin on vettä, mutta myös sokeria ja muuta haitallista. Olen itsekin monesti sortunut liian vähäiseen veden juontiin ja huomannut sen sitten käytännön energiatasossa. Lieväkin nestehukka nimittäin laskee voimatasoja ja sen huomaa treenatessa kuntosalilla. Lihakset ovat anabolisemmassa tilassa kun kehossa on riittävästi nestettä. Varsinkin näin helteellä hikoillessa nestettä haihtuu paljon ja sen takia sitä tulisi juoda säännöllisin väliajoin.
 

Paljonko sitä sitten pitää juoda? Pari litraa päivässä + mitä ruoan mukana tulee on hyvä suositus. Se kuulostaa todella paljolta jos on tottunut aina juomaan janoon vain mehua tai limpparia, mutta kyllä sen aika helposti saa täyteen. Treenin aikana tai saunassakin saa helposti juotua puoli litraa vettä. Ennen urheilua on hyvä muistaa tankata reilusti vettä. Olen huomannut, että koko treenin ajan janottaa jos nesteytys ei ole etukäteen kunnossa. Ihan älyttömiä määriä kuten vaikka viittä litraa päivässä ei kuitenkaan kannata juoda vaan kyllä janon tunnetta on hyvä kuunnella kuten myöskin nälän tunnetta. Osan hanavedestä voi korvata kivennäisvedellä. Se saattaa nesteyttää kehoa nopeammin kuin tavallinen vesi. Ainakin krapula-aamuna keho selvästi haluaa kivennäisvettä mieluummin kuin pelkkää hanavettä jostain syystä.


Yön aikana elimistö kuivuu, joten aamulla kannattaa juoda heti herättyä lasillinen tai kaksikin vettä ja vasta sitten hetken päästä syödä aamupala. Muuten tätä veden juontia ei tarvitse mitenkään tarkkaan alkaa laskemaan. Tärkeintä on juoda silloin kun janottaa.

Voiko vettä juoda liikaa?
Kyllä. Liialliseen veden juontiin on ihmisiä jopa kuollutkin, mutta harvinaistahan se on. Sellainen juominen on todella vaikeaa normaalioloissa ellet tarkoituksellisesti pyri tappamaan itseäsi. On varmasti varmempia ja nopeampiakin keinoja itsemurhaan. Yli 10 litran veden juonnilla voi olla myrkyllisiä vaikutuksia. Muistaakseni joskus oli uutinen ihmisestä, joka kuoli juotuaan tuon 10 litraa vettä, koska se helpotti kipua ikenissä. Vesimyrkytyksestä puhutaan silloin kun se on poistanut kehosta liikaa natriumia eli suolaa. Tämä kannattaa pitää mielessä jos vaikka urheilusuorituksen takia juot todella paljon vettä. Suolaakin pitää ruokavaliossa siis olla. Urheiluajuomien käyttö voi kovan liikuntasuorituksen aikana esim. maratonissa olla tarpeellista, koska niistä saadaan tarpeellisia suoloja ja elektrolyyttejä veden lisäksi.



Hanavesi on Suomessa laadukasta, koska se puhdistetaan hyvin, mutta makueroja siinä on paikkakunnasta riippuen. Näistä puhdistusmenetelmistä voi olla erimielisyyksiä, mutta tiedän ainakin, että veden mukana tuskin tulee mitään alkueliöitä tai bakteereja. Se ei ole kaikkialla maailmassa itsestäänselvää. Lähdevesi saattaa kuitenkin olla vieläkin parempaa, koska siinä ei ole klooria tai muita ylimääräisyyksiä. Ei siis kaupan pullotettu vaan jostain luonnon lähteeltä itse haettu vesi. Pitää tietysti olla varma, että lähde on tutkittu turvalliseksi. Hanavesikin on Suomessa kuitenkin tosiaan OK. Ennen kuin siirryt seuraavan kirjoitukseni pariin, niin juo väliin lasillinen raikasta ja ravitsevaa vettä!

Lähteet
Human water needs. USA 2005
Water as an essential nutrient: the physiological basis of hydration. Sveitsi 2010
http://www.health-benefit-of-water.com/benefit-of-drinking-water.html
http://www.dailymail.co.uk/health/article-1305575/A-cheap-weight-loss-tip-really-does-hold-water.html
http://www.thefactsaboutwater.org/
http://www.webmd.com/diet/features/6-reasons-to-drink-water 
http://www.etlehti.fi/artikkeli/terveys/vesi_on_tarkeaa
Wikipedia vesi
Wikipedia vesimyrkytys
Wikipedia vesijohtovesi

3 kommenttia:

  1. Ai kappas, sullakin teksti samasta aiheesta :) Ei, kyl se vaan niin on, et ihmiset juo aivan liian vähän vettä nykyään, kun alas menee aivan jotain muuta. Tosin terveystrendin myötä varmaan useakin on ottanut asiakseen vaikka painonhallinnan kautta veden juomisen, kuten minä (joka aiemmin joi max pari lasia päivässä). Kyllä, vessassa täytyy käydä huomattavasti useammin, mutta ehkä se on sen arvoista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo minäkin juuri huomasin, että sinulla aihe ihan samalla otsikollakin. Hyvä kirjoitus sekin :). Tässa en käsittelyt ollenkaan hanaveden ja lähdeven eroa, joihin voisi paneutua enemmän jossain vaiheessa sillä ilmeisesti lähdevesi saattaa olla monta kertaa puhtaampaa ja paremmin elimistön käytettävissä eikä sitä tarvitse sen vuoksi juoda niin paljoa. Kun vanha kansa on puhunut vedestä vanhimpana voiteena, on se varmasti tarkoittanut luonnollista lähdevettä.

      Poista
  2. Tuo on kyllä hieno juttu, että meillä on niin hyvälaatuinen vesi. Meille silti tulee lisäksi vielä vedensuodatin. Meidän alueella tuntuu nimittäin olevan hieman ongelmia, ja asumme haja-asutusalueella. Voi toki siis johtua siitäkin.

    VastaaPoista